Ei niin pientä tekoa, jota ei kannattaisi omaishoitajan kohtaamiseksi tehdä…

posted in: Uncategorized 0

MYÖTÄTUNTO

”Myötätunto. Työtä vaatii tuo tunto.
Tunto tunnistaa, tarttua ja toimia.
Se on myötäelämisen taitoa,
arvostusta ja kunnioitusta aitoa.
Kun tämä työtä ja myötä vaativa tunto tunnetaan,
syntyy jotain uutta ja hyvää,
nimittäin myötäintoa syvää.

Myötäinto ei vaadikaan enää suurta ponnistelua ja työtä,
se on palkinto ja tulos,
kun tunnetaan tuo työtä ja myötä vaativa tunne ulos.”

-Heidi-Maija Salonen 2019-

 

 

Myötätunto on tunnetila, jota jokainen tarvitsee osaksensa. Se on tunne, joka syntyy normaalin empatiakyvyn myötä ja laittaa toimimaan ihmisen kokiessa sympatiaa, tarvetta auttaa toista. Myötätuntoon liittyy tieto, tunne ja toiminta. Myötätunnon vastakohta on välinpitämättömyys. Myötätuntouupumus tarkoittaa tunteiden tilaa, jossa itsessä herää jatkuvaa myötätuntoa toista ihmistä kohtaan ja automaattisesti toimintaan johtavaa tarvetta auttaa, mutta elää itse yhtäjaksoisesti myötätuntovajeessa. Kärsii siis tilanteen synnyttämästä tunnetaakasta, jossa ei tunne tulevansa kuulluksi, kohdatuksi, hoivatuksi ja huomatuksi riittävällä tasolla. Tunnevaje syntyy omaishoitotilanteessa usein hyvin helposti vaativan ja kuormittavan tilanteen keskellä, hiljaa ja huomaamatta. Tahatonta välinpitämättömyyttä omaishoitaja saattaa joutua kokemaan esimerkiksi tilanteissa, jossa hoidettava sairastaa muistisairautta. Myötätuntouupumuksen ennaltaehkäisyn tekee hankalaksi monella muotoa kuormittava tilanne, jonka taakse kätkeytyy monenlaiset tunteet. Kun omat tarpeet jäävät vaille kohtaamista ja vastaanottajaa, nousee vihan tunteita, joille ei löydy kohdetta, koska tilanne ei ole kenenkään syy. Tilanteeseen on sopeuduttava ja tällöin viha on usein nieltävä. Myös monet muut, ehkä negatiivisiksi koetut tunteet, kuten pelko, syyllisyys, häpeä ja suru risteilevät mielessä tilanteissa, joissa kaipaa kohdatuksi tulemista.

Positiivisesta myötätunnon antamisesta ja kokemisesta syntyy myötäintoa tuottava kierre. Myötäinto on hyvää oloa ja iloa, joka syntyy rinnalla kulkemisen mahdollisuudesta. Se vahvistaa positiivisia näkökulmia ja auttaa tuntemaan jopa ylpeyttä siitä, että voi ja saa auttaa läheistään. Se luo kenties suurinta mahdollista merkityksellisyyden tunnetta, kun voi tuntea itsensä merkitykselliseksi auttamalla toista ihmistä.

Ihmisellä on luontainen ja synnynnäinen tarve kosketukseen, se on jo pienelle vauvalle elinehto. Ihminen on myös luonnostaan sosiaalinen olento, joka kaipaa vuorovaikutusta lajitovereihin. Ihminen on aistien kautta tunteva olento, joka tarvitsee tyydytyksen eri aistien tarpeille. Ja ihminen on myös ajatteleva olento, jolla on tarve ymmärtää ja tulla ymmärretyksi sekä tunteen että järjen tasolla. Nämä tarpeet eivät katoa kuormittavan tai suorittamista vaativan elämäntilanteen äärellä. Tarpeet ovat ja pysyvät olemassa, ne on kuitenkin omaishoitotilanteessa usein siirrettävä sivuun, jotta pystyy suoriutumaan tilanteesta, joka ei anna valinnanvaraa. Pidemmällä aikavälillä täyttymättömät luontaiset tarpeet ja kohtaamattomina kehoon padotut tunteet oireilevat ulos epämääräisenä ahdistuksena, väsymyksenä, masentuneisuutena, alavireisyytenä, fyysisinä kehon reaktioina, sairasteluna ja lamaannuttavana tunteena. Monesti psyyke suojelee mieltä viimeiseen saakka, jolloin ihminen vain suoriutuu äärimmäisissäkin olosuhteissa ja tilanteissa. Uupumus ja erinäiset oireet valtaavat kehon ja mielen jälkikäteen, kun suorittaminen loppuu.

Aidosta vihasta syntyy uutta luova voima, luovuus ja kyky sanoa ei. Omista rajoistaan huolehtiminen on tärkeää, koska kukaan muu ei voi nähdä ja tuntea, missä toisen jaksavuuden rajat kulkevat. Kiltteys ja auttamisen inhimillinen tarve, joka syntyy etenkin lähimmäisiä kohtaan, saavat unohtamaan ja kyseenalaistamaan omien rajojen asettamisen merkityksen. Tästä asiasta ei voi liikaa muistuttaa, eikä sitä voi liikaa ihmiselle ajatuksiin kirkastaa. Myötätunto herää monilla niin vaistonvaraisena ja voimakkaana empatian myötä, että sen vallassa omat tarpeet voi sivuuttaa pitkiksikin ajoiksi.

Se että pystyy tunnetasolla vihaamaan jotakin asiaa tai tekoa sallitusti, niin että vihalla on oikeasti kohde, mahdollistaa vihan tunteen vapautumisen kehosta. Jos vihan tunteminen on ollut aina kielletty ja ehdottoman negatiivinen asia, vaatii paljon harjoitusta ja pelon kohtaamista, että uskaltaa oikeasti tuntea vihaa. Voimakkaan tunteen purkamiseen on jokaisen löydettävä omaa kehoa ja mieltä vahvasti resonoiva turvallinen ja sallittu keino. Syvää vihaa on usein saatava purkaa myös jossain määrin fyysisesti esimerkiksi nyrkkeilysäkkiä hakkaamalla, huutamalla, tasajalkaa hyppimällä tai vaikka vimmatusti siivoamalla. Fyysisen toiminnan vapauttaessa tunteen aiheuttamaa painetta kehosta, vapautuvat mielen mekanismit ottamaan tunteen vastaan tietoisuuteen ja hyväksymään sen. Syntyy helpotuksen tunne, joka tuntuu kehossa ja purkautuu esimerkiksi itkuna tai tahattomana nauruna, kun mielen kontrolli antaa periksi. Itku tai vapauttava nauru on aina merkki siitä, että kehosta vapautuu jotain ulos.

Tunnetaitojen harjoittelu on oleellista kaiken ikää ja kaikenlaisissa elämäntilanteissa. Omaishoitajan hyvinvoinnin kannalta, huomio tulisi kiinnittää etenkin tunnetaitoihin, jotka auttavat tunnistamaan hyvin varhaisessa vaiheessa syntyviä hälytysmerkkejä siitä, kun keho ja mieli alkavat uupua. On huomattavasti helpompaa etsiä tarpeilleen vastinetta silloin, kun mielen voimavarat eivät ole vielä uupumuksen rajoilla. Silloin tarpeetkin tyydyttyvät usein vielä vähemmällä ajalla ja panostuksella. Esimerkkinä tästä voisi käyttää vaikkapa pienen lapsen äitiä, joka saattaa elää jatkuvassa univajeessa useita vuosia. On helpompaa ennalta ehkäistä totaalista uupumusta, jos löytää keinoja paikata univajetta edes jossain määrin pienissä erissä esimerkiksi päiväunien muodossa, kuin lähteä nukkumaan vuosien päästä kertynyttä krooniseksi uupumukseksi kasvanutta univajetta, joka vaikuttaa kokonaisvaltaisesti kehoon, mieleen ja suorituskykyyn.

 

Toisena esimerkkinä voisi käyttää ajatusta siitä, että on huomattavasti helpompaa käsitellä isojen elämänmuutosten aiheuttamia tunnetiloja ja selviytyä traumaattisistakin kokemuksistaan, jos niitä on saanut puhua ja purkaa pala kerrallaan jo matkan varrella. Tilanne, jossa on ollut vain suoriuduttava, toimittava ja tukahdutettava nousevat tunteet, iskevät tajuntaan moninkertaisella voimalla jälkikäteen.

Näiden esimerkkien valossa totean, ettei ole niin pientä tekoa ja kohtaamista, jota ei kannattaisi ammattilaisena, ystävänä tai läheisenä omaishoitajan eteen tehdä! Pidetään huolta toisistamme!

-Heidi-Maija-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *