Kuinka jäsentää ahdistavaa ajatuskaaosta?

posted in: Uncategorized 0

”Jos tietäisin kuolevani huomenna,

vaikeinta olisi päästä yli traagisesta pelosta ja surusta.

Voinko tehdä sen eteen jotain,

että tietäisin jonkun huolehtivan hänestä.

Kuka häntä voisi ymmärtää.

Sieluni vaeltaa aakeaa, laakeaa, korkeaa, vehreää, vesistöistä kauneutta,

jotta kykenisin hengittämään asian äärellä.

Kunpa joku olisi rohkea ja uskaltaisi koskettaa,

katsoa silmiin ja pitää kädestä,

antaa äidillistä turvaa ja lohdutusta.

Rakastaa täydestä sydämestään.

Voisiko rakkaudella parantaa vuotavat avohaavat?

Pysähtymisellä, pyyteettömyydellä ja kosketuksella.

Olla elämän hetkessä kiinni,

jakaa omasta elämästään,

tuntematta, että tuo aika olisi menetettyä aikaa.”

-Heidi-Maija Salonen 2/2020-

 

 

Päivän mietetekstini on ajatuksen virtana syntynyt keskustelujen äärellä, jossa omaishoitajat ovat pohtineet pelkojaan siitä, kuka pitäisi huolta heidän läheisestään ja hoidettavastaan, jos heille itselle sattuisi jotain. Huoli voi olla hyvin monitasoinen, riippuen huolen kohteen iästä, toimintakyvystä, mielentilasta, muistista, ymmärryksen tasosta ja monista muista seikoista, joita moni ulkopuolinen ei pysty edes kuvittelemaan. Tunneskaalat riippuvat myös siitä, onko kyse puolisosta, vanhemmasta, omasta lapsesta vai jostakusta muusta läheisestä ja kuinka läheinen suhde on.

Monelle omaishoitajalle on suunnattoman vaikeaa tai mahdotonta järjestää itselle hengähdystaukoja tai vapaapäiviä, koska hoidettavan mielensisäinen hätä on niin suuri hänen ollessaan erossa huolehtijastaan. Läheisen hoitoon jättäminen tuntuu epäinhimilliseltä ja itselle henkisesti liian kuormittavalta taakalta. Sellaisessa tilanteessa on mahdotonta itse latautua ja rentoutua ollessaan vapaalla. Tällaista tilannetta joutuu väistämättä selventämään moneen suuntaan, saadakseen ymmärrystä tilanteelle.

Tilanteessa, jossa omaishoitajalle kuuluvien vapaapäivien hyödyntäminen on omaishoitajalle mahdotonta tai hyödytöntä, tulisi olla tarjolla vaihtoehtoja jaksamisen tukemiseksi. Vaihtoehtoja voisi olla esimerkiksi mahdollisuus hyödyntää erilaisia mielen ja kehon hyvinvointia tukevia palveluja, kuten erilaisten terapeuttien palveluita, liikuntaa aktivoivia palveluja sekä erilaisissa harrastevaihtoehdoissa tukemista.

Vähintäänkin olisi löydyttävä aikaa ja kuunteleva korva, joka auttaa pohtimaan, ovatko kaikki mahdollisuudet ja vaihtoehdot otettu huomioon. Ohjeistusta tulisi myös saada siihen, millaisilla mielen hallinnan keinoilla voi umpikujan tunteessa oleva omaishoitaja itseään auttaa jaksamaan. Tilanteelle saattaa myös uupumuksessa ja pitkään jatkuneessa tilanteessa sokeutua, niin että ”mahdoton” tilanne ei todellisuudessa olekaan täysin mahdoton järjestää.

Jos ei tule itse tilanteensa ja asiansa kanssa ymmärretyksi, on hyvin vaikeaa luottaa siihen, että oma läheinenkään, jolla on erityisiä avuntarpeita, tulisi. Sillä, että tulee asiansa ja tilanteensa kanssa edes ymmärretyksi ja joku on pysähtynyt yhdessä miettimään, että mitä juuri tällä hetkellä olisi tehtävissä, voi olla oman ahdingontunteen kannalta jo huomattava merkitys. Tällaista tukea ja mielen ja tunteiden hallintaa tukevaa ohjausta tulisi olla tarjolla myös niille, joilla ei virallista omaishoidon sopimusta ole. Niihin lukeutuvat muun muassa monet sellaiset, jotka huolehtivat neurologisesti tai psyykkisesti sairaasta tai epävakaasta läheisestään. Heillä ei usein ole siinä määrin fyysisiä avuntarpeita, jotta omaishoidon kriteerit täyttyisivät. Huolen määrä, jota huolenpitoa kaipaavan omaiset kantavat, saattaa olla suunnattoman suuri päivittäin.

 

Mitä itse teen kun tunnen olevani umpikujassa ja ahdistaa?

  • Konkretisoin ajatukset näkyväksi paperille. Tyyli voi olla mikä vaan; ajatuksia sensuroimatta kirjoittaminen, asioiden listaaminen ranskalaisilla viikoilla, ajatuskuvio, runo, piirtänen, maalaaminen tai lehdistä lauseita ja kuvia lainaten. Oleellisinta on saada epämääräinen kaaos tai ahdistus jollain muotoa näkyväksi.
  • Jaottelen aiheita, mitkä niistä ovat sellaisia, joille en mahda tässä hetkessä mitään eli joudun käyttämään energiaani niiden hyväksymiseen. Mitkä asiat ovat sellaisia, joille on jotain tehtävissä. Mikä on ensimmäinen askel niiden eteenpäin viennissä? Ja tärkeää on huomata, mikä on nyt hyvin tai ihan okei, mikä kannattelee tässä hetkessä.
  • Keskityn ajattelemaan, että nyt on vain mentävä eteenpäin niin pienin askelin, että askeleita pystyy ottamaan. Pienikin askel eteenpäin on parempi, kuin paikoilleen jumittuminen.

 

Jäätkö usein pyörittämään ajatuksiasi oman pään sisällä, jakamatta niitä kenenkään kanssa tai tekemättä koskaan näkyväksi? Joskus on vaikeaa löytää sopivaa kuuntelijaa tai on liian vaikeaa jäsentää ajatuksiaan puhumalla, jolloin kuulija saattaa väsyä valtoimenaan vyöryävän huolikuorman alle. Se että on jäsentänyt omia ajatuksiaan ensin itselle sopivalla tavalla paperille näkyväksi, voi jo pelkästään helpottaa omaa kaoottista olotilaa. Toisaalta se voi auttaa kuulijaa hahmottamaan tilannetta paremmin. Tällöin löytyy helpommin myös vahvempaa ymmärrystä ja kohdatuksi tulemisen tunnetta.

Kehotan lämmöllä ihan jokaista etsimään itselle sopivan kynnyksettömän keinon purkaa ajatuksiaan näkyväksi.

 

Voimia ja valoa alkavaan viikkoon!

Lämpimin ajatuksin

Heidi-Maija

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *