Kun omaishoitotilanne päättyy läheisen kuolemaan, jättävät selviytymistä vaatineet vuodet usein tukahduttavan ja ahdistavan olotilan jälkeensä. Tunteiden kirjo on valtava, joskus myös musertava. Suuri osa omaishoitajista elää myötätuntouupumuksen tilassa pitkään eli hoivasuhde läheiseen vaatii heiltä itseltään koko ajan empatiaa fyysisen ja psyykkisen myötätunnon kautta, mutta jäävät itse sitä vaille.
Tilanteet saattavat luoda umpikujalta tuntutuvan tilan, jolloin keinot huolehtia omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta hukkuvat viimeistään väsymyksen alle. Omaishoitajan surutyö on moninkertainen ja monitasoinen tunneprosessi. Siihen liittyy sekä suru omaishoitotilanteen mukanaan tuomista vaiheista, että suru ja muu tunnekirjo läheisen kuolemasta.
On tärkeää löytää keinoja selvitä tunnetaakasta, joissa on läsnä kokemus siitä, ettei kukaan kuule, näe ja ymmärrä, miten raskas taakka on kantaa huolta, pelätä ja surra läheisen ja rakkaan ihmisen puolesta. Muuttuneeseen elämäntilanteeseen joutuu usein konkreettisesti sopeutumaan, vaikkei mieli pysyisi perässä. Toisinaan muutokset ja tapahtuneet asiat ennättävät tunnetasolla mieleen vasta jälkikäteen, kun on aikaa pysähtyä ja jäsentää ajatuksia.
Kun pystyy kohtaamaan omat vaikeatkin tunteensa ja jakamaan niitä muiden kanssa, on mahdollista löytää myös kokemuksen mukana tuoma voima, merkityksellisyys ja elämänilo. Surutyön tehtävä on luoda mieleen tilaa uudelle, jotta elämä voi jatkua.
”Uusi sivu on käännettävä, kun edellinen on luettu. Joskus on vain ensin kerrattava jo luettua sivua, sisäistääkseen sen merkitystä. ”
Kun surun kanssa tulee sinuiksi, alkaa vaihe, jossa on tarve suunnata eteenpäin. Vuosia jatkuneen omaishoitotilanteen myötä ovat saattaneet sosiaalinen verkosto kaventua, omat mielenkiinnon kohteet muuttua ja jopa kadota tuntuma siitä, ”kuka minä olen ja miten haluan tätä elämää elää”. Itseään kuuntelemalla ja tunteitaan tutkiskelemalla on mahdollista löytää ja muodostaa uusi omannäköinen arki, pala kerrallaan eheytyen.
”Jos ompelet huolella ja harkiten oikean tilkkutäkin, se vie aikaa ja siinä on valtava työ. Saat siitä kuitenkin lämpimän peiton kylmien hetkien varalle, jopa koko elämäsi taipaleelle. Sama pätee surutyöhön. Jos annat itsellesi aikaa työstää tunteitasi ja totutella uuteen elämäntilanteeseen sekä vaikeiden muistojen kanssa elämiseen, voi surusi kääntyä vielä vahvuudeksesi. Se auttaa sinua kohtaamaan elämässä eteen tulevia vastoinkäymisiä ja vahvistaa luottamustasi kykyysi jatkaa elämässä eteenpäin.”