"Olin 16-vuotias, kun elämäni muuttui täysin. Isäni, tukeni, turvani, vammautui vakavasti onnettomuudessa. Isä, jonka olin tuntenut, oli henkisesti poissa. Se muutti koko perheeni elämän. Itse siirryin huolettomasta teinistä vastuuta ja huolta kantavaksi aikuiseksi.

 

Onnettomuudesta seuranneet 3 vuotta ennen isän kuolemaa, elin omaishoitoarkea tukien äitiäni isän hoitamisessa oman elämäni ja opintojeni ohella. Elin pelossa, että isälle tapahtuu jotain ja miten äiti jaksaa ja selviää. Kannoin surua ja huolta kaikesta, tiedostamattani opin myös tehokkaasti kätkemään tunteitani ja selviämään. Siinä tilanteessa, en nähnyt vaihtoehtoja.

 

Samaan aikaan lähipiiristämme poistui monia rakkaita ihmisiä ja hautajaisista tuli melkein arkea. Uskon, että kaikki nuo rankat kokemukset nuorena, olivat osa oppipolkuani muiden auttajaksi. Olen elänyt useampaan kertaan läpi tunnemyrskyn, joka kriisiin ja läheisen kuolemaan liittyy. Kun elämässä vedetään “matto alta” ja on oltava valmis sellaiseen, mihin ei tunne olevansa.

 

Isä sai syöpädiagnoosin onnettomuuden jälkeisinä vuosina. Yli puoli vuotta kestänyt saattohoitoaika oli 19-vuotiaalle itselleni pysäyttävin ja elämää ravisuttavin kokemus isän kuoleman ja hänestä luopumisen rinnalla. Kaikki tuntui ennenaikaiselle ja epäreilulle. Koin suunnattoman syvää pelkoa, vihaa, surua, syyllisyyttä, häpeää ja yksinäisyyttä. En osannut puhua niistä kenellekään, eikä kukaan niistä osannut minulta kysyä, vaikka ympärilläni oli läheisiä kaiken aikaa. Olin herkkä ja syvällinen, kuten olin aina ollut, minulla ei ollut keinoja käsitellä näin vaikeita asioita. En ymmärtänyt itse mitä tarvitsen. Kokemuksistani selviytyminen vaati aikaa ja voimavaroja vielä pitkälle aikuisuuteen.

 

Kokemukseni on johtanut minut nyt jo 17 vuotta kestäneelle polulle sururyhmien ohjaajasta tunnetaideterapia-ohjaajaksi. Opiskelin ensin sosionomiksi ja myöhemmin valmistuin tunnetaideterapia-ohjaajaksi (TTT®). Tärkeänä osana oppimatkaani ovat olleet myös nuorena aikuisena käymäni psykoterapia ja myöhemmin aikuisena omaishoidon kokemusasiantuntijakoulutus (OKA®). Pohjana kaikella tekemiselläni on luovuus. Käsillä tekeminen, värit, musiikki ja asioiden ilmentäminen eri keinoin ovat kiehtoneet minua lapsesta saakka. Ne ovat vahvasti osa minua myös ensimmäisen ammattini kautta vaatetusalan artesaanina ja ompelijana.

 

Äitiys on rakas ja tärkeä osa arkeani, ajoittain myös erityisen raskas ”pesti”. Olen äiti kahdelle pojalle, joiden kanssa parasta on havainnoida ja oivaltaa elämää. He pakottavat minut aktiivisesti irti suorittamisen maailmasta, muistuttavat puheillaan ja toiminnallaan leikkimielisyyden palauttavan voiman.

 

Olen huomannut omasta ja muiden kokemuksista, että surua on vaikea sanoittaa. Voi olla jopa mahdotonta pureutua surun pinnan alle sanoin. Luovuuden kautta surua on helpompaa jäsentää, kuvittaa, sanoittaa ja sitä kautta ymmärtää, millaista on surun tekemä työ meissä.

 

Oma elämäntyöni on kulkenut surun parissa, enkä koe sitä surullisena asiana. Suru on osa elämää, ja sen kanssa voi tulla toimeen. Mutta sen kanssa on tehtävä töitä. Ja siinä haluan olla avuksi.”